Viides viikko, loputonta leikkiä

17.06.2022
Viides viikko on sujunut upeasti. Pennut syövät reippaasti, nukkuvat ja leikkivät. Luksi imettää edelleen useamman kerran päivässä mutta nyt kaikki pennut yltävät nisille vaikka Luksi seisoo ja osa pennuista yltää imemään jopa istuen.

 

Pennut ovat koko viikon saaneet liikkua sisään ja ulos mielensä mukaan ja suurin osa kakoista päätyy jo pihalle. Ulko-oven ollessa kiinni, osa pennuista jopa pyytää päästä ulos kakalle. En olisi uskonut että noin nuoret pennut voivat jo oppia sisäsiisteyden alkeet noin hyvin. Synnytyslaatikkoon ei juurikaan tule enää sotkuja mutta sisällä muu pentuaitaus on kyllä siivouksen tarpeessa monta kertaa päivässä.
 
Pennut leikkivät suurimma  osan hereilläoloajastaan joko keskenään tai meidän ihmisten kanssa. Pennut  leimautuvat lapsiin todella vahvasti kun parhaimillaan aitauksessa on omien lasten lisäksi liuta naapureiden lapsia ja leikit sujuvat rauhallisesti sekä lasten että pentujen osalta. 
 
Ensi viikolla meillä käy valokuvaaja ja suunnitelmissa on kunnollinen perhepotretti pennuista ja pentujen vanhemmista. Ens viikon ohjelmassa on  myös kirjoittaa ohjeet ruokinnasta ynm asioista pentujen uusille perheille valmiiksi ja sirutuksetkin tapahtuu ens viikolla. Rapahtumarikas viikko edessä.

© 2022 Salli Hyvärinen, Söderkulla (Sipoo), puhelin: 044 5054515
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita