Kolmas viikko takana ja kaikki sujuu hienosti
Kolmas viikko on takana ja kaikki yhdeksän voi hyvin ja kasvaa vauhdilla. Pennut maistelevat velliruokaa jo 3 - 5 kertaa päivässä ja sotku on sen mukaista. Säät ovat olleet ihania joten useimmiten pennut nostellaan pihalle ja annetaan ruoka ulkona nurmikolla jolloin sotkua syntyy vähemmän, pienet oppii tekemään tarpeitaan ulos ja ne tutustuvat uudenlaiseen ympäristöön. Emä ja mummo osallistuvat ulkoiluhetkiin aktiivisesti makoilemalla vieressä, pesemällä pentuja ja Venus myös imettää mielellään ulkona.
Ruoka jota pennut syö on Eukanuban keskikoisten rotujen pentumuonaa liotettuna. Liotetut nappulat muussataan ja lisätään piimää ja naudan jauhelihaa. Vielä muitaman päivän ajan velliin lisätään myös koiran äidinmaidon korviketta (sitä on aina meillä varalla pentujen syntyessä ja käytän jauheen pois ensiruoassa jotta kiinteiden aloitus olisi pentujen vatsalle mahdollisimman helppoa).