Kolmas viikko

03.06.2022

Kolmas viikko on sujunut hyvin mutta kiireisesti. Viikonloppuna ensimmäiset pennut maistelivat sormenpäästä hyvälaatuista jauhelihaa ja maanantaina oli aika antaa koko pentueelle ensimmäinen ruoka. Ruoka koostui koiran maidonvastikkeesta, liotetusta pentunappulasta ja jauhelihasta. Kaikki maistelivat ja söivät ruokaa innokkaasti mutta samalla pennut kyllä liottivat tassujaan ruoassa ja osa kokeili uida ruoassa. Ruoka on tässä vaiheessa vielä aika vellimäistä joten sen uimaominaisuudet ovat erinomaiset. Ruokaa on aina mukavampaa syödä astian kauimmaisesta laidasta tai sitten kaverin niskan toiselta puolelta. Ruoan jälkeen jokainen pentu pitää kuivata pyyhkeellä ja pentula siivota. Luksi imettää kaikki jälkiruoaksi ja muutenkin monta kertaa päivässä. Kiinteän ruoan aloittamisella ei ollut oikeasti mitään kiirettä mutta näin helpotetaan painetta Luksin ruokinnasta, emo parka syö jo nyt 3 - 4 kertaa päivässä.


Tällä viikolla on myös leikattu pentujen kynsiä, siitä ei otettu kuvia. Kynsien leikkuu sujui aika helposti jos onnistui ajoittamaan leikkaamisen siihen, kun pennun masu oli pullollaan ja pentu uninen.


Pennut pääsivät tänään lämpimän päivän kunniaksi ensimmäistä kertaa koko porukka ulos. Ruokailu ulkona helpotti mun hommia paljon kun riitti kuivata pennut, pentula pysyi siistinä. Ulkoilu oli pennuista jännittävää, rohkeimmat uskalsivat tutustua ympäristöön, väsyneemmät söivät ja nukahtivat. Kaikille ruoka maistui myös ulkona. 


Tulevalla viikolla tulee lisää pentujen katsojia ja meillä ihmisillä alkaa loma. Pentula on tarkoitus siirtää ulko-oven lähistölle ja laajentaa pentula lisäaitauksella niin, että pennut pääsevät tutustumaan ympäristöönsä lisää ja lämpimillä säillä pentulasta pääsee myös ulkoaitaukseen kun joku aikuisista on valvomassa touhuja. Toivottaasti säät suosii.

© 2022 Salli Hyvärinen, Söderkulla (Sipoo), puhelin: 044 5054515
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita